Sivut

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

24


Niin se vaan luukkujen avaaminen kaiken "kiireen" keskellä jäi.
Tänään on se hyvin odotettu päivä.
On lunta ja pakkasta.
On ilmassa iloa ja jännitystä.
On tuoksuja ja herkullisia makuja.
Lahjakääreitten rapinaa.
Lepoa ja yhdessäoloa.
Aika ihana päivä siis !!
Me suuntaamme anoppilaan juhlimaan joulua
isolla porukalla. 
Oikein siunattua Jeesuksen syntymäpäivää kaikille!!
 


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kahdeskymmenes luukku



Kahdessakymmenessä mennään. 
 Enää neljä aamua, jolloin saa aukaista kalenterinluukun.
Niin minä täällä blogissani, kuin lapset kotona. 
Meillä kalentereina toimivat tontut. 
Kahdelle Mailegin tyttötontut
 ja yhdelle tummaihoinen itse tekemäni tonttupoika.
Nuorimmaisella ei vielä ole kalenteria.
Ensi vuonna sitten, kun hänelle itselleenkin siitä on iloa:)
 Yleensä luukuista paljastuu jotakin pientä namia 
tai hiuspompuloita, pinnejä, purkkaa jne...
Huomiseksi tiedossa on pienet kivat askartelemani pussukat, 
joiden sisälle piilotin muutamia irtokarkkeja. 
Pussien kaavat voi printata ilmaiseksi Täältä.
Pusseista tulee melko pikkiriikkiset, mutta pieni on kaunista :)
Kaksi ensimmäistä pussia meni piloille, kun en vain saanut pohjaa onnistumaan.
Kolmannella kerralla yritys palkittiin ja 
kyllä ne huomisaamuun kestää tonttujen taskuissa. 



yhdeksästoista




Viisi päivää jouluun.
 Eilen jäi luukku aukeamatta... 
minä vain unohdin kaiken 
touhun keskellä. 
Tänään teille on tarjolla valoa pimeyden keskelle. 
Kuvia siitä mitä tulee joulupöydässämme olemaan koristeena, 
kun nautimme joulupäivän ateriaa.
Vanha lauta, vanhoja kakkumuotteja ja piparimuotteja
sekä hopeisia joulupalloja. 
Ei se muuta kaipaa, kuin lautaset täynnä sapuskaa.
Hyvää ruokaseuraa unohtamatta, jotka tänä vuonna ovat
siskon perhe ja äiti. 
 
 


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Seitsemästoista



Tässäpä nämä minun lupaamani konvehdit.
Sanotaanko, että työtä oli määrään verrattuna ihan liian
paljon, jotta näitä alkaisin montaa kertaa valmistamaan.
Ihan alkuun keittelin nimittäin kondensoitua maitoa kaksi tuntia. 
Tarkoitus oli tehdä Bannofeeta, mutta stten iski kokeilunhalu
ja käytin kinuskini näihin ällömakeisiin täytesuklaisiin. 

Aloitin konvehdit sutimalla kerroksen fazerin sinistä 
jääpalamuotin reunoille ja pohjalle. Tämä vaihe oli aika äärettömän 
sotkuinen ja siksi en ottanut tilannekuvia:)
Suklaakerroksen laitoin jääkaappiin jähmettymään hetkeksi.
Lisäsin jokaiseen kuoppaan kinuskia ja vielä kerroksen suklaata päälle.
Tässä vaiheessa laitoin konvehdit pakkaseen pikku toviksi niin
ne sai nopeasti kovettumaan ja helpommin irti muotista.

En temperoinut tai tehnyt mitään muutakaan hienouksia.
Joskus sitäkin olisi mukava kokeilla, mutta aloitin nyt tälläisellä
yksinkertaisemmalla tavalla. 
Konvehdit ovat kyllä erittäin hyviä, mutta myös äärimmäisen makeita.
Yksi riittää helposti viemään makeannälän. 


Herkullista maanantaita!
Viikon päästä se vuoden kohokohta koittaa.



Kuudestoista luukku

Kolmas adventti.
Ensi viikolla samaan aikaan vietetään jo hyvin jänniä hetkiä.
Minä luultavasti pakkailen lahjoja 
ja teen viimehetken siivouksia.
Lapset tuskin malttavat olla paikoillaan seuraavaa päivää odotellessa.

Tähän luukkuun lupasin jotakin herkullista ohjetta
vaan menipä suunnitelmat sitten uusiksi.
Herkut jäi leipomatta. Testissä on omatekoiset konvehdit, 
mutta niiden onnistumisesta ei ole minkäänlaisia takeita :)
 



Tällä kertaa kuitenkin ajattelin jakaa teille linkin.
Haeskeli ilmaisia printattavia joulujuttuja lapsille ja löysin
mm. NÄMÄ.  Hakulauseella " free christmass printable for kids"
löytyi vaikka ja mitä kivaa tulostettavaa. 
Kannattaa tutustua.... näin joulun allahan sitä aikaa riittää :D
Jos värit riittää niin tulostelen näitä kunnon enkelikuoron 
kuuseen roikkumaan.
 
Vielä lopuksi vähän joulumusiikkia. 
Mies ei kohta enää esittelyitä kaipaa, 
mutta hän on siis Aleksi Yli-Sissala ja laulu joka 
levyltääkin löytyy. 





lauantai 15. joulukuuta 2012

Luukku 15




Mies toi minulle... päänsärkypotilaalle
hyasintteja kolmea eri väriä, kaksi jokaista. 
Tein jouluisen asetelman niistä valkoiselle tarjottimelle.
Asetelma on runsaanlainen... paljon jouluisia tuoksuja ja värejä. 
Nyt vain jännityksellä odotan minkä värinen hyasintti
mistäkin mukulasta avautuu :)



Huomenna makeita kokeiluja ja kuvia.

Mukavaa lauantai iltaa kaikille!!




torstai 13. joulukuuta 2012

13 ja 14


  

Luukut 13 ja 14

Tämän päivän luukun aukaiseminen jäi vähän viimetippaan. 
 Tänään iski nimittäin flunssa. Viluttaa ja koko kroppa on kipeänä
päästä varpaisiin saakka. 
Erittäin suuri harmi, koska huomenna meillä oli tarkoitus pitää
ystävä perheiden kesken pikkujoulut. Nyt jäävät ne juhlat tältä vuodelta juhlimatta.
Aika harvoin olo on näin totaalisen voimaton ja surkea.
Toivottelen teille rauhallista yötä ja 
mukavaa perjantaita.
Katsellaan josko lauantaina vointi olisi jo hieman parempi.