Sivut

maanantai 12. joulukuuta 2011

Puukuusi ja luukut


Miehen myyjäisiin tekemä joulukuusi pääsi ruokahuoneen nurkkaan "häpeämään".
Ihan mukavalta se näyttää jouluvaloineen:)
Mies tässä suurimmaksi osaksi on sisustellut, kun minä olen maannut reporankana sohvalla.
Jos se olo rupeaisi pikku hiljalleen helpottamaan, kun raskausviikot karttuu.
Ensi torstaina on se ensimmäinen ultra ja sitten viikotkin luultavasti hahmottuu.
Yhtään kun en tiedä missä tässä mennään:)










Purkkeja olen päällystänyt muutamia jouluisilla serveteillä.
Ajattelin joulukukkasia niihin laittaa.
Ihan mukavaa hommaa. Voi aivan tehdä sillä tavalla repo rankanakin:)
Päällystetyissä purkeissa voi viedä joulukukkasen lahjaksikin.
Se on vähän persoonallisempi vieminen, kuin pelkkä kaupan ruukku.



Sitten niihin kalenteri yllätyksiin.
Tälläisiä kauniita merkattuja sydämiä tuli kolme kappaletta.
Lapussa luki, että jokaiselle lapselle oma.
Kauniita ja pääsevät kuusen koristeeksi.




Tuikkulyhty paljastui myöskin paketista.
Ihan minun makuuni ja tuikkujahan meillä poltellaan paljon!


Paketeista tuli myöskin jouluinen kirja johon kuului cd-levykin.
Kirja on jo jonkun lukijan matkassa, joten en sitä kuvannut.

Yllä oleva enkeli oli Lucianpäivän paketti.
Avasin sen liian aikaisin kun olen niin päivistä sekaisin:)
Tulee kerrankin joku paketti postaus ainakin ajallaan:)

Mukavaa joulun odotusta kaikille!



10 kommenttia:

  1. Toivottavasti nuo "sivuoireet" alkavat helpottamnaan ja pääset täysin sydämmin raskaudestasi nauttimaan...☺

    Ihana muuten tuo miehesi tekemä kuusi.

    VastaaPoista
  2. Oi,vauva uutisia,onnea <3 Sivuoireet tuppaa kestään aikansa :/ mutta muistaisin meilläkin Isännyksen sisustelleen sillä välillä :) Tykästyin tuohon kuuseen,hellyyttävä !

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, vauvauutisia - onnea :) Ja toivottavasti olo alkaa helpottaa..

    Aivan ihastuttava myös tuo kuusi ja muutkin askartelut :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, vauva tulossa! Toivotaan että olo helpottaa pian.

    Hauska tuo kuusi :)

    VastaaPoista
  5. Kiva idea tuo tölkkien päälystäminen. Oletko lakannut ne kiinni? Tahtoo kans tehdä.
    Kalenterinluukkuja on kiva katsella, upeita paketteja sieltä paljastuu.

    VastaaPoista
  6. Onnellista odotusta! Alkuraskaus ei oo lainkaan mun mieleen mut on siitä tähän mennessä aina vie hengissä selvitty! :D Voimia!

    Hauska ja kaunis idea tuo teidän puukuusi <3

    VastaaPoista
  7. Tunnelmallisia kuvia!♥
    Oikein ihanaa odotusta ja hyviä vointeja kasvavan massun kanssa!

    VastaaPoista
  8. Tykkäään erityisesti noista purkeista! (:

    VastaaPoista
  9. Ihania tosiaan nuo kukkapurkit, olet tosi taitava.

    Ja paranevia vointeja.

    Venla

    VastaaPoista