Sivut

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kolmas luukku aukeaa


Maanantai ja kolmas luukku avautuu.
Tänään ilahdutan teitä pienellä tekemälläni tonttu runolla ja 
kuvilla jotka viidesluokkalaiseni sai 
pihassamme hiippailleesta tontusta napattua :)


Eilen pihassa hiippaili tuo tuttu punalakkinen.
Oli punainen myös takki sen.
Niin ja huivi ja housut ja kumpikin lapanen.
Tonttu oli ehkä kylmissään, halusi kai lämpimään
kun ikkunoille koputti ja niistä sisään kurkki.
Vai lasten kilttejä ja tuhmia tekosiako urkki?
Vihkoon punakantiseen, piirsi plussan taikka miinuksen
sen mukaan oliko kiltti tai tuhma, 
onko ohitse jo pikkusiskon kolmen vuoden uhma.

Sitten juoksi pakoon tikkaitten alle
sieltä päättikin lähteä loitommalle.
Hyppäsi ylitse puisen aidan
piilotti muistikirjan, alle villaisen paidan.
Iloisesti hypellen juoksi aina korvatunturille asti.
Siellä punaisen huivin kauniisti taittoi,
lapaset, lakin ja takin naulakkoon laittoi.
Meni maate lämpimän peiton alle.
Miettien; huomenna lähden taas maailmalle.
En karta edes pakkasta tai tuiskuavaa lunta.
Sitä ennen aikoi nauttia makoisaa tonttujen unta.

- mirva-

 
 

7 kommenttia: